keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

"Asioilla on tapana järjestyä"

Niin sanotaan. Sanotaan usein. Sanotaan kun sunnuntaiahdistus. Sanotaan kun läheiset kuolee. Sanotaan kun rahat loppu. Sanotaan kun myöhästytään bussista. Hoen sitä itselleni aamulla kun en pysty nousemaan sängystä. Yksinyksinyksin.

Istuin eilen ystävän kanssa kahvilla. Kerroin: olen hakenut töitä. Ensi syksyksi. En saanut. Ei siinä mitään. Asioilla on tapana järjestyä. Menin kotiin. Harjoittelin tekemään aasialaista nuudeliruokaa ja koko pieni asunto täyttyi kalakastikkeen hajusta. Olisipa joku ollut siinä vieressä, sanomassa vaikka edes hyi helvetti. 

Yöllä tein taas irrationaalisia lähtösuunnitelmia. Ensin Berliini, sitten New York. Mihin voisin lähteä? Pakoon tätä, imemään jotain muuta, vieraassa maassa, väärässä metrossa, epätietoisuuden keskellä, miten silloin tuntuu olevan niin kotona. Niin kotona. Niin turvassa siltä että ei tarvi miettiä mitään mitään työtä, parisuhdetta, vuokranmaksua, yksinäisyyttä. Eksyksissä on aina yksin. Se on ihan ok.

Ja aamulla palaan taas siihen mantraan: yksin ja asioilla on tapana järjestyä. Vaan jotenkin yön unien seasta on noussut yksi kirkas ajatus. Todellakin, hain töitä, ensi syksylle. En-si syksylle. Olenko vahingossa unohtanut pelätä, uskaltanut suunnitella? Luottaa. Hitto. Jos asun tässä samassa maassa, samassa asunnossa yli vuoden päivät. Jos sen teen. Pidän juhlat. 

Asioilla on.


14 kommenttia:

  1. Missään ei sanota miten ne asiat järjestyvät, mutta järjestyvät jotenkin . aina.näin se vain menee.
    toivon että saisit työpaikan missä voisit olla rennosti itsesi.

    VastaaPoista
  2. Mielestäni asiat eivät aina järjesty. Ne vaan menevät suuntaan tai toiseen - hyvään tai huonoon ja sen kanssa on vaan elettävä.
    Anna elämän viedä.
    Kaikkea hyvää!
    - T <3

    VastaaPoista
  3. Luin, luin kaikki - ensin sieltä täältä, sitten alusta loppuun, aiheittainkin. Lopusta alkuun tuntui kuitenkin omimmalta.

    Olen elänyt oman traumani, joten luulen, että minulla on kalpea aavistus siitä, millaista elämäsi on. Ehkä. Ehkä siksi, että ikinä-koskaan-milloinkaan ei voi tietää, miltä toisesta tuntuu.

    Voimia!

    VastaaPoista
  4. Aloin nyt lukemaan blogiasi, enkä voi lopettaa itkemistä.

    VastaaPoista
  5. Luin koko blogisi yhdeltä istumalta. Minua kiinnostaa todella paljon kaltaistesi selviytyjien tarinat, vaikka en olw itse joutunut kärsimään mistään vastaavasta. Hienoa, että olet jaksanur ja halunnut kijoittaa vaikeasta aiheesta!
    Toivon sinulle ja siskollesi paljon kaikkea hyvää, olette niitä harvoja onnekkaita, jotka selviävät tuollaisista tapahtumista! Mitä sinulle nykyään kuuluu? Oletko kuullut veljestäsi mitään? Paljon voimia sinulle! Uskon, että olet blogisi avulla auttanut todella monia ihmisiä ja tietenkin itseäsikin. Aurinkoista syksyä.

    VastaaPoista
  6. Sä oot ihan älyttömän vahva ihminen. Sun blogi tuo mulle tunteita ja muistoja vahvana pintaan, tunteita ja asioita joita en ole koskaan käsitellyt. Erittäin vahvasti mieleeni jäi kirjoitus siitä, kun heräät sinä yönä huutoon, ja se mitä tapahtui. Myös tekstit pikkusiskostasi saivat minut kyyneliin. Kaiken keskellä sä jaksat silti rakastaa ja välittää. Kaikki ei jaksa. Olet todella hyvä kirjoittaja. En tiedä mitä sanoa. Kaiken sen jälkeen sä olet vielä siellä. Vahvuutta vaikeuden läpi. Iloa sen keskellä. Sun elämästä voisi kirjoittaa kirjan, senkin lukisin kannesta kanteen yhdeltä istumalta. Olet selviytyjä. Toivon kaikkea hyvää sinulle, siskollesi ja veljellesi. Tarinasi kosketti, syvästi.

    -P.

    VastaaPoista
  7. Oletko kunnossa?

    Nimetön

    VastaaPoista
  8. Joko olet pitänyt juhlat ? New Yorkissa ?

    VastaaPoista
  9. Etsin sinua taas tänään. Joku polku johdatti minut tänne. Mietin että voiko tämä olla totta. Aloitin alusta. Luin kaiken ja itkin monta kertaa.
    Ajattelen sinua usein. Mietin miten jaksat. Naivisti mietin että voisikohan auttaa sinua jotenkin. Syyllisyys siitä että en ollut enää elämässäsi painaa, ehkä olisin voinut auttaa ja samalla tiedän että en.
    Kelta-valkoraitainen riippumatto ja me siinä nauramassa, niin muistan sinut. En voi uskoa että olet päässyt näin pitkälle. Olet uskomaton.
    Tiedän että me ei olla enää ystäviä, mutta haluan vain sanoa että olen ylpeä sinusta. Kiitos että sain lukea. Olet ajatuksissani edelleen.

    VastaaPoista
  10. Maiju, tulin tosi iloseks kun kommentoit. Tai liikutuin. Tai siis molempia. Toivottavasti voit hyvin. Kiitos ihanista sanoista. Mitäköhän sulle kuuluu...

    VastaaPoista
  11. Mä luin päivässä koko blogin, itkin monta kertaa, monesti olin onnellinen sun puolesta, ja haluaisin kuulla miten elämä on jakunut. kaiken lukemani jälkeen sanat tuntuu niin pieniltä, haluaisin sanoa että voimia, mutta sinussa on voimaa enemmän kun minä uskaltaisin edes lähettää,
    -V-

    VastaaPoista
  12. Huhuu, anna elonmerkkiä

    VastaaPoista
  13. Luin tämän blogin tänä yönä kokonaan. Eksyin tänne joskus aikaisemminkin, mutta ahdistuin niin, etten jaksanut. Ajattele, en edes jaksanut vaikka se on sinun elämäsi. Nyt jaksoin ja hyvä niin. Tuo mitä perheellesi tapahtui syöpyi aikoinaan jo uutisista mieleen, koska se oli ja on niin kauheaa ja niin väärin. Kun apua oli yritetty hakea eikä saatu. Ja kun tiedän, että niin voi käydä ja käy muillekin, ei ehkä samalla tavalla ja yhtä traagisesti, mutta eri tavoilla. Ja silloin ja joskus senkin jälkeen mietin, että miten te pärjäsitte ja miten te jaksoitte jatkaa.

    Olen itse menettänyt lapsuusperheeni ( johon kuului vain äiti ja lapset) sen myötä, kun äiti sairastui ja kuoli, kun olin aika samanikäinen. Se oli jo itsessään helvetti, kun sitä tajusi kuinka yksin oikeasti maailmassa on. Tuollainen tapa menettää vanhemmat on varmaan pahimpia, mitä voi käydä. Kaipaan äitiäni edelleen, vaikka kuolemasta on jo vuosia ja meni monta vuotta päästä surusta kuiville niin, että pystyi nauttimaan elämästä. Siksi pidän jotenkin lapsellisena sellaista "anna menneiden olla ja elä eteenpäin" kommentointia tällaisessa. Mutta blogistasi nousee esiin syvä rakkautesi äitiäsi kohtaan ja äitisi rakkaus teitä lapsiaan kohtaan ja sinua kohtaan ja toivon, että se kantaisi sinua silloin, kun tuntuu ettei itse jaksa kantaa sitä elämää.

    Tämä blogi on ollut äärettömän rohkea ja todella hieno. Toivon myös, että kirjoitat sen kirjan. Ja että jaksat jatkaa silloinkin kun et jaksa. Ja että saat elämääsi lisää hyviä asioita. Ja nostan kyllä sinulle hattua. Joskus tuntuu naurettavalle omassa elämässä, kun joku tulee sanomaan sinua selviytyjäksi ja sankariksi, kun kärsit etkä enää kestäisi mitään. Mutta sellaisia todelliset sankarit on. Ne kärsii eikä kestä ja siksi juuri ne on sitä.

    VastaaPoista
  14. Tuo otsikkosi on ollut mottoni monta vuotta ja haluan takertua siihen lapsenomaisesti. Mulle se on totta. Elämä on näyttänyt, että kyllä vaan asioilla on taipumus järjestyä, vaikka mitä kauheaa paskaa onkin joutunut kokemaan.

    VastaaPoista