keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kommenteista.



Hei. Joskus täällä tulee keskustelua kommenteista. Kirjoitan nyt vähän niistä. 

Välillä kommenteissa kehotetaan jo unohtamaan. Että kannattaisiko vain jaktaa eteen päin. Lopettaa tämän asian pyörittely. Ymmärrän tämän hyvin. Miksen vaan päästä irti. 

Totuus on, että varmasti kuka tahansa, joka on joskus kokenut jotain traumaattista, ei koskaan lopeta sen käsittelyä. Mutta haluan että ihmiset ymmärtävät, että asian käsittely ei tarkoita siinä rypemistä, tai marttyyriksi heittäyttymistä

En ole katkera, tai jos joskus olen, ei ehkä senkään myöntäminen itselleen ääneen ole ollenkaan huono juttu. Silloin sitä taas pääsee jonkun asian kanssa eteenpäin. Ja minusta on tärkeää, että me ymmärrämme toisiamme, että toiset elävät traumaattisen kokemuksen kanssa. Ja se kokemus saattaa tulla mieleen joka päivä, ihan kummallisissa tilanteissa. Ja sen käsittely myös ääneen pitäisi olla hyväksyttävää. Ehkä se muuttaa joitain asioita. Ehkä se auttaa jotain toistakin jaksamaan.

Ja tietenkin varmasti lukijat ymmärtävät, että blogi ei ole kokonainen minä. Blogissa pohdin ja jaan asioita, joita en uskalla tai edes halua jakaa muuten jokapäiväisessä arjessa: töissä, koulussa, kaupassa, kavereiden kanssa viinilasillisella, illalliskutsuilla, kävelyllä, lomamatkoilla, siskon kanssa... tiedättehän. Mutta ne ajatukset kulkevat siinä arjessa. Ja blogissa niistä kirjoittamisesta on tullut apukeino, sellainen paikka, jossa saan kertoa jos ahdistaa, surettaa, inhottaa... en aina halua kuormittaa läheisiäni. Ja blogi on tärkeä etenkin kun saan kuulla jonkun muun kokemuksia, tai jos joku sanoo, että on miettinyt minua. Minäkin mietin lukijoitani. Siitä saa jotain erikoista voimaa.

Mutta siis kaiken kaikkiaan haluan kertoa, että olen todella iloinen, että kommentoitte! Ja toivon, että kommentointi jatkuu. Tietenkin myös minun pitää tsempata kirjoittamisessa. ..välillä ei vain irtoa... Mutta kyllä kirjoittaminenkin jatkuu :)

Tarkastan aina kommentit. Joskus joku haluaa kommentoida tekstiä yksityisesti tai joskus joku kommentti voi olla liian paljastava. Kuitenkin pyrin julkaisemaan lähes kaikki kommentit, sellaisetkin, joiden ajatusmaailma on itselleni vieras. Herättämään tätä keskustelua. Herättämään meidät ajattelemaan.

Siksi aloitin tämän blogin. Että löytäisin teidät.

12 kommenttia:

  1. Noiden hiljaisten kausien aikana minulla ainakin välillä käy mielessä mitä sinulle kuuluu ja ilahdun siitä pienestäkin "Elossa-postauksesta".

    Itse en ole koskaan konenut mitään kovasti traumaattista, joten vertaistukea en osaa antaa. Mutta ehdottomasti haluan osoittaa myötätuntoni ja kannustaa eteenpäin. Tai no, tässä tulaan ehkä siihen että mikä kenellekkin on traumaattista. Joku olisi traumatisoitunut niistä asioista mistä joskus mietin päässeeni yli ehkä liiankin helposti. Mutta itse olen siitä vain kiitollinen.

    Mukavaa kevään alkua!

    VastaaPoista
  2. Kun on itelle sattunnu jotain...niin ihmiset sanoo et tee sitä ja tee tota. He yrittävät auttaa. He eivät vaan sanoessaan ymmärrä, että sille jolle he sanoo, on ehkä annettu ihan liikaa neuvvoja.

    Välillä tekis mieli viskata kivellä niitä neuvvojia, kun ei aina jaksa selittää mistä tää johtuu.

    Hyvää he koettavat, vaikka välillä sattuuki paljon heidän sanat.

    Onko sulla jotain muuta blogia? Olis mukavaa käydä sielläki lueskelemassa. :)

    VastaaPoista
  3. Minustakin oli mukavaa nähdä Elossa-postauksesi.

    Minun on tosi vaikea ymmärtää "eikö kannattaisi vain jatkaa elämäänsä"-kommentteja. Tuosta asenteesta tulee minulle mieleen lähinnä tosiasioiden kieltäminen enkä kerta kaikkiaan ymmärrä, miten näin ison elämänkokemuksen kieltämisestä voisi seurata mitään hyvää. Eikä asioiden käsitteleminen sulje pois sitä, että yrittää samalla jatkaa elämäänsä ja onnistuukin siinä.

    Itse löysin blogisi aikana, jona en voinut kovinkaan hyvin, ja oli hämmästyttävää huomata, kuinka paljon tuttua löysin kirjoituksistasi. Olit kuvannut monia tunnelmia, jotka pystyin tunnistamaan mutta joita en ollut osannut itse pukea sanoiksi. Näin siitäkin huolimatta, että kokemuksemme ovat kovin eriluonteisia. Blogiasi lukiessa minulle on ollut ihmeellistä huomata myös, kuinka kauniisti ja rehellisesti vaikeista asioista voi kirjoittaa. Itse kun yritin viimeiseen asti pitää kaikki vaikeat asiat sisälläni.

    Suuri kiitos siitä, että kirjoitat ja jaat palan elämääsi meidän kanssamme.

    VastaaPoista
  4. Olen vakilukijasi, bloggaan itse sairastumisestani ja käytän blogiani samaan tapaan tuon oman traumani - vakavan, harvinaisen parantumattoman sairauden - kanssa elämsen pohtimiseen.

    Minulle bloggaaminen on tuonut uusia, tautisia tovereita, erään kanssa perustimme facebookiin vertaistukiryhmän jossa on nyt jo 64 jäsentä. Näinkin siis voi käydä: harvinaisellekin elämäntilanteelle löytyy ymmärtäjiä.

    Minä toivoisin, että kirjoittaisit kirjan. En sosiaalipornon toivossa, vaan koska tyylisi on niin kaunis, joko luonnonkaunis tai hyvin hiottu.

    Rutistus.

    VastaaPoista
  5. Hieno kirjoitus. Kuten niin moni muukin kirjoituksesi. Annat roolimallia sille mitä "olla nöyrä" käytännössä tarkoittaa :) Siksi olet tämän ajan maailmalle - meille ihmisille - elintärkeä! Kiitos!

    VastaaPoista
  6. "Jatka elämääsi" tyyliset kommentit kertoo mielestäni pelkästään siitä, että kommentoija ei ymmärrä mistä kirjoitat mitä olet kokenut. Miten kukaan voi sanoa tässä tilanteessa, "unohda ja jatka elämääsi". Miten kukaan voi kuvitella, että molempien vanhempien raa`alla tavalla menettänyt ihminen edes pystyisi unohtamaan vanhempiensa kohtalon. Niin kauan, kun ihminen on inhimillinen ja tunteva, kantaa hän kokemuksiaan mukanaan ja yrittää sopeutua niiden kanssa elämiseen.
    Kiitos että kirjoitat.

    VastaaPoista
  7. Löysin blogisi tänään ja luin kaikki kirjoituksesi, mykistyneenä. Lukiessani uutisia tragedioista mietin aina, mistä eloojääneet löytävät voimia jatkaa. Olet valtavan rohkea ja vahva, se paistaa läpi kaikista kirjoituksistasi, myös niistä jotka kertovat vaikeimmista ajoista. On niin julmaa ja väärin, että olet joutunut menettämään näin paljon, mutta muista että vaikka trauma on aina osa sinua, se ei ole yhtä kuin sinä. Ansaitset kaiken onnen, ja mikään ei ole valmiiksi pilalla. Tulee vielä joku jonka syli on juuri sopiva, ja ehkä menneisyyden kauhut vähitellen laimenevat muistoissasi. Valtavasti voimia ja aurinkoisia päiviä! -L

    VastaaPoista
  8. Olen ajatellut sinua usein. Kaikki me kannamme omaa historiaamme mukanamme. Ikävien ja traumaattisten asioiden rinnalla ovat aina myös kauniit, voimauttavat muistot; ristissä lomittain toistensa kanssa. Itseään kohtaan voi ja saa myös tuntea myötätuntoa!
    Kaikkea hyvää sinulle. Olet minulle tärkeä!
    - T<3

    VastaaPoista
  9. Traumaattisen menetyksen kokemista ei lopeta koskaan käsittelemästä ja edellisen kommentoijan sanoin, "kaikki me kannamme omaa historiaamme mukanamme". Niin kauan kuin hengität, kävelee kokemus rinnallasi. Opettelet elämään asian kanssa, uskallat puhua ja kirjoittaa miltä oikeasti tuntuu ja se on tervettä, hyvä asia, oikein. Yli ei tarvitse päästä, sinuiksi jollain tasolla asian kanssa vain ja siihenkin menee aikaa ja matka on pitkä. Toinaan teet takapakkia, toisinaan menet juosten eteenpäin matkallasi. Eikä mutkia ole kukaan muu oikeutettu tuomitsemaan tai hyväksymään. Olet saanut lukijoita, meitä vieraita ihmisiä elämään omalla hiljaisella tavalla matkallasi mukana ja toivon, että myötäeläminen välittyy sinulle asti. Pienen vierailevan katkeruuden myöntäminen on vahvuus ja hetkittäin tunnettuna ihan okei, älä pelkää muuta. Tunteita on monia, koita ottaa jokainen niistä sellaisenaan ja muistaa ettei surussa, käsittelyssä, ilossa, kaipauksessa, elämisessä ole niin mustavalkoista totuutta aina. Eteenpäin, pienin askelin, eikö? :)

    K

    VastaaPoista
  10. Ajattelen sinua lähes päivittäin, olen tehnyt niin jo vuosien ajan; meillä on yhteisiä tuttuja....toivon ja rukoilen sinulle jaksamista, olet vahva ja elämä kantaa, usko=)

    VastaaPoista
  11. Luin. Itkin. Luin. Itkin. Sitten en voinut olla kommentoimatta. Jotkut asiat ovat vain niin kipeitä että niiden käsittely kestää. Itke kun itkettää, naura kun naurattaa. Anna tuskan viiltää ja ilon pulputa. Älä kiellä tunteitasi, käy ne kaikki läpi. Halaan sinulle voimia, niitä tarvitset. Unelmat kantavat eteenpäin, olipahan ne kuinka vähäpätöisen tai mahdottoman oloisia, mutta ne ovat sinun unelmiasi. Sinä olet tärkeä ihminen, aivan yhtä tärkeä kuin kuka tahansa meistä.

    VastaaPoista
  12. Hei ja kiitos vahvasta blogistasi! Olen nyt tätä tässä muutaman päivän aikana pyrkinyt lukemaan ja kiitos sinun, uskaltauduin itsekin perustaa tänne blogin. Omat traumat ja muut murheet ovat aina niin henk.kohtaisia, että niiden julkituominen vaatii paljon ihmiseltä. Ja minä arvostan sinua ihmisenä ja iloinen, että jaat ajatuksiasi meidän lukijoidenkin kanssa. Sinun elämäsi on ollut todella rankkaa, mutta hienoa, että pystyt jatkamaan elämääsi kaikesta huolimatta! Olet mielessäni <3

    VastaaPoista