tiistai 20. marraskuuta 2012

Hurjaa.

Hui. Hurjaa. Miltäköhän tuntuu ihmisistä jotka olivat siellä? Onko liian aikaista? Vai onko se jo tarpeellista? Mua itketti jo trailerin katsominen. Osittain siks että eläydyin. Mutta enemmänkin niiden oikeiden ihmisten muistoihin ja siihen tuskaan, millaista tällasta on varmaan katsoa. Vaikka voihan se tuntua ehkä jotenkin merkitykselliseltäkin. Että ihmiset ei unohda. En tiedä. Itkin kuitenkin.



ps. Jos meistä tehtäisiin elokuva, haluisin että mun sen aikaista poikaystävää näyttelisi Alexander Skarsgård.

17 kommenttia:

  1. Sanattomaksi vetää. Kauhu, paniikki, sekasorto kaikki tuntuu niin käsin kosketeltava. Voi kunpa tuon kokeneet jaksaisivat selviytyä.

    VastaaPoista
  2. Rauhaisaa joulua Sinulle

    VastaaPoista
  3. Kannattaako tällaisista aiheista tehdä elokuvia? - riippuu paljon näkökulmasta...

    Joulumieltä toivottaa
    - T <3

    VastaaPoista
  4. Aika parantaa haavat sanotaan, onneksi meidän koko perhe selvisi hengissä vaikka traumathantästä on jäänyt.Painajaiset tulevat uniin ja veden kohina saa kylmät väreet pintaan sekä näkemänsä mieleen. Oli melkoinen järkytys tajuta katsoa kuolemaa silmiin ja oikeasti juosta henkensä edestä. Meillä oli suojelusenkeli mukana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iida. tuollaista kokemusta on niin vaikea ymmärtää. hyvä, että teillä oli enkeli matkassa. menisitkö sinä katsomaan elokuvan?

      Poista
    2. en oikeen tiiä en varmaankaan elokuvateatteriin kun taipumusta on paniikkireaktioihin ja sittn menisi muiden katselijoiden fiilikset, ehkäpä vuorkaan sen dvdllä jos tulee, ken tietää ?

      Poista
    3. olen sitten sama iida kun tuossa ylemmässä, katsoin tänään tuon leffan, yksin kotona, oli aika rankkaa ja toi muistot mieleen, mutta jotenkin silti tykkäsin hirmu paljon. Sairaalakohtaukset ahdistivat melkeen enemmin kuin tuo itse tsunami kohtaus, lienee siksi ettei näytä niin aidolta ja samalta.

      Poista
  5. Hei, mitäs sulle kuuluu? Kirjoitteletko muistelmia? Vai, oletko päässyt menneisyyden traumoista jotenkin kuiville, pääseekö niistä edes (kuiville) ellei tietoisesti pyri ne unohtamaan? Eli onko asioiden liika käsitteleminen kuitenkin pahasta? Onko parempi uppoutua työhön ja toimintaan? Vanhoissa kansan viisauksissa on paljon miettimistä! Kuten vaikka "Anna arpisten haavojen olla, niitä rikki et repiä saa..." Mennyt on mennyttä, katse eteenpäin! Ei saa katkeroitua. Arpesi rakentavat sinua sinuksi. Elämä jatkuu, kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
  6. Hei, vaikka elämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta, muista kuitenkin, joku toinenkin on kenties kokenut saman ja selvinnyt! Kuuntelehan vanha laulu "Anna arpisten haavojen olla", alunperin jo 1940-luvulta A.Aimo sen lauloi. Tuossa youtubessa kappaleen tulkitsee Rauli Badding Somerjoki, jos joku sen haluaa kuunnella, tässä linkki siihen:

    http://www.youtube.com/watch?v=obXA0bV9jmU

    Terveisin "Kaikkea hyvää sinulle"

    VastaaPoista
  7. Kävin eilen katsomassa kyseisen elokuvan. Oli todella koskettava kertomus yhden perheen seliytymisestä. Elokuva avasi silmiä. Onneksi menin katsomaan, oli kyllä todella riipaisevan koskettava.
    Iida voin vain kuvitella miten hirveä hätä teillä siellä olleilla on ollut. Tsemppiä sinullekin edelleen.

    VastaaPoista
  8. Sinä olet Sinä

    maailmassa ei ole toista samanlaista
    joku voi olla vähän sinun näköisesi
    ja jollain voi olla samoja piirteitä kuin sinulla,
    mutta kukaan ei ole samanlainen kuin sinä,
    siksi kaikki mitä saat aikaan on aitoa sinua,
    koska vain sinä valitset mitä teet.

    Omistat kaiken itsessäsi;
    Ruumiisi – kuinka se toimii
    Mielesi, aivosi –sen ajatukset ja ideat
    Silmäsi –kaiken mitä ne näkevät
    Suusi –mitä se sanoo
    Sanat –olivatpa ne kauniita, karkeita, kylmiä tai hyviä
    Äänesi –olipa se pehmeä, kova tai hiljainen
    Mielikuvituksesi –unelmat, pelot, toiveet
    Tunteesi –olivatpa ne mitä tahansa: vihaa, iloa, pettymyksiä, innostusta, kiintymystä
    Tekosi –kohdistuivatpa ne muihin tai itseesi.
    Omistat kaikki voittosi, erehdyksesi, onnistumisesi ja epäonnistumiset.

    Koska omistat itsesi kokonaan, voit rauhassa tutustua itseesi ja oppia rakastamaan itseäsi.
    Silloin voit myös suhtautua lempeästi kaikkiin ominaisuuksiisi
    ja pystyt monin tavoin toimimaan itsellesi hyödyksi.
    Tiedät hyvin, että sinussa on piirteitä, jotka tuottavat sinulle pulmia ja hämmentävät sinua.
    Sinussa on myös piirteitä, joista et vielä tiedä.
    Mutta kun tutustut itseesi ja pidät itsestäsi, suhtaudut lempeästi ominaisuuksiisi,
    voit rohkeasti ja toiveikkaana etsiä ratkaisuja epäselviin asioihin
    ja oppia uusia keinoja, joilla lisäät itsetuntemustasi.

    Kaikki mitä teet, sanot, miten ilmehdit, mitä tunnet ja ajattelet; kaikki tämä on sinua.
    Se on aitoa sinussa ja kertoo mihin kehityksessäsi olet päässyt.
    Kun muistelet itseäsi jokunen vuosi sitten, mitä teit, puhuit, ajattelit ja tunsit,
    jotkut asiat tuntuvat jääneen kesken, jotkut onnistuivat hienosti,
    osaan olet tyytyväinen, jotain haluaisit korjata.

    Voit hylätä sen mikä oli huonoa ja pitää sen mikä oli hyvää.
    Voit keksiä jotain uutta sen tilalle, minkä haluat hylätä ja kehittää eteenpäin sitä mitä pidät hyvänä.
    Olethan itsesi herra.
    Sinulla on välineitä; voit nähdä, kuulla, tehdä havaintoja, puhua, toimia ja tuntea.
    Sinulla on välineitä elää elämääsi, olla lähellä muita, saada jotain aikaan.
    Omistat itsesi, siksi sinulla on oikeus korjailla ja rakentaa itseäsi.

    Sinä olet Sinä ja Sinä olet OK!


    (- Virginia Satir: People making -)

    VastaaPoista
  9. Lueskelin tässä blogisi ja kaikki kommentit. Herätti monia ajatuksia. Erityisesti ihmettelen kuinka kärsivällinen olet jaksanut olla joittenkin kommentaattoreiden kanssa! Nämä "ensimmäiset 3 vuotta ovat tärkeimpiä" eivät näköjään ota huomioon, että varmaan muillakin tapahtumilla on osansa elämässä... Ja nämä "anna arpien olla" -kommentaattorit taas eivät ehkä ymmärrä tämän kaltaisista arvista mitään. Itse olisin laukonut jo pari valittua sanaa näille! Mutta ehkä parempi, ettet ole niin tehnyt. Eivät he kai pahaa tarkoita.

    Toivottavasti pitkä tauko tarkoittaa vain sitä, että olet alkanut kirjoittamaan kirjaa. Voisin sen ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Totta, jotkut kommentit ovat erikoisia, mutta julkaisen ne silti siinä toivossa, että ne herättäisivät keskustelua. Ehkä pitää kirjoittaa niistä ihan oma blogijuttunsa. Kiitos kirjatsemppauksesta :)

      Poista
  10. Hei! Haluaistikohan kertoa tuosta dissosiaatiohäiriöstä miten se sulla ilmeni? Itselläni myös traumataustaa, mut hyvinkin erilainen kuin sun. Käyn terapias ja dissosiaatioo on jonkun verran ja sitä vähän tarkemmin täs kartotetaankin et minkä verran ja minkälaista...

    VastaaPoista
  11. Eksyin blogiisi eilen ja luin iltahämärissä sen alusta loppuun. Olen niin pahoillani puolestasi. Kokemuksesi, surusi, menetyksesi on järisyttävän suuret.

    Menetin oman isäni reilu kaksi vuotta sitten, hän ampui itsensä. Muistan vieläkin ruumispainajaiset, pimeän pelon, asekammon, sen hirvittävän tunteen aamuisin kun heräsi ja todellisuus iski...ne ovat jääneet nyt taakse, mutta järjetön menettämisen pelko on kuitenkin jäänyt, ehkä pysyvästi. Muistan myös nuo samantyyppiset kuin kuvaamasi hetket kaupanjonossa, ruuhkabussissa: lataan ostoksia samalla kun mielessäni isäni asettaaa piipun suuhunsa. Mietin kuinka moni muukin bussissa meinaa seota surusta ja kauhusta, mutta piilottaa se yhtä hyvin kuin minä. Välillä tuntui niin epäreilulta että muut ovat onnekkaita ja vapaita tällaisista tapahtumista.

    En voi kuin kuvitella kokemaasi tuskan ja ahdistuksen määrää ja painoa, teksteissäsi se näkyy ja kuuluu niin että sydämeen sattuu. Selvisin terapian ja läheisten ansiosta ja toivon niin että jaksat uskoa tulevaisuuteen, siihen että elämäsi vielä joskus on enemmän keveää, onnut vähemmän, surusi on hiljaisempaa.

    Toivon sinulle kaikkea hyvää, voimia tapahtuman käsittelyyn ja sen kanssa elämiseen. Toivottavasti vielä jatkat kirjoittamista, olet siinä todella hyvä. Voi hyvin!

    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. En voi sanoa muuta kuin kiitos siitä, että jaoit pienen ajatuksen kokemuksestasi ja ihana kuulla, että olet kaikesta huolimatta selviytyjä. Sellaista on hyvä kuulla. Ja kiitos muutenkin tuesta kirjoittamiseen :)

      Poista