tiistai 30. lokakuuta 2012

Inhottavaa.


Yöllä unettomana luen kuukasiliitteiden raportaaseja peiton alla. Estonian uhrit. Vaikeaa. Enkeli-Elisa. Se tuntuu pahalta. Että joku keksii sellaista. Vai tuntuuko se pahemmalta että tämä on tosi? Minun elämä. Vai onko se tarpeellista? Että onko sillä väliä jos joku tarina on tosi tai ei. Sosiaalipornoa lisää sanoo ystäväni. Ja mietin pitäisikö minun yrittää kirjoittaa se kirja. Sosiaalipornokirja. Muuttaisiko se jotain? Oksettava ajatus: mitä jos joku ajattelee että minäkin vain keksin tämän. Miten tällaista voisi keksiä? 

maanantai 29. lokakuuta 2012

Koti.

Katselen tuulen nostamia lehtiä. Asun kuudennessa kerroksessa, puiden yläpuolella. Kattojen päällä on valkoinen huurre ja lehdet pyörivät ilmassa. Ja minä olen yksin. Ja juon teetä. Olen sytyttänyt kynttilän. Syön suklaata. Jalassa villasukat. Kaikki imelän ihanat jutut. Ja ne tuntuu ihanilta. Minulla on koti.

Kaikellaisten typeryyksien kautta, vielä muutaman virheen lisää tehneenä. Yritän hengittää tasaisesti. Puhtaan kodin, maalattujen seinien tuoksua. Sisko kävi kylässä. Paniikkikohtaukset kävivät kylässä. Tänäänkin on jo pari kertaa itketty tyyny kyyneliin. Uuden terapian aloitus alkaa muutaman kuukauden jonotuksella. Mutta minulla on koti.

Joulu on kohta ovella. Yksin. Joulukalenterin ostamisesta käytiin illalla puhelimessa keskustelua siskon kanssa. 

Nyt voisi olla jo aika.