lauantai 15. syyskuuta 2012

väliaikaista.


Istun junassa matkalla töihin viininpunaiset maiharit jalassa. Ne oksettavat. Ne ovat niin epäsopivat kengät tähän päivään ja ne oksettavat. On kuuma, liian kuuma maihareihin ja ne riitelevät kirkkaanpunaisen neuleen kanssa, niin paljon että melkein pitäisi tappaa itsensä. Itken. Olisin halunnut laittaa mustat tennarit, mutta niitä ei ollut. Ne ovat expoikaystävän nurkissa. Niin kuin suurin osa tavaroista. Koska minulla ei ole vielä vakituista asuntoa. Koska minulla ei ole mitään pysyvää. Koska olen kulkenut kuukauden päivät elämä repussa. Ja sinne ei mahdu vaihtokenkiä. Vaikka nyt pääsin hetkeksi ystävän asuntoon. Mutta tavarat ovat muualla. Ja asunto on vain väliaikainen. Kaikki väliaikaista. Ja asunnossa toisen vanha sohva ja patja lattialla. Ei lamppua keittiössä ja soppakauha entisen elämän vintillä. Ja tänä aamuna olisin halunnut laittaa ne mustat tennarit. Ja yhtä äkkiä tuntuu että elämä on ollut viimeisen vuoden ajan yksi vitun iso kompromissi. Koko elämä, kaikki aina väliaikaista.   

Ja nyt itken junassa, väärät kengät jalassa.

7 kommenttia:

  1. Millaiset olivat elämäsi ensimmäiset kolme vuotta?

    VastaaPoista
  2. Elämäs on se hyvä puoli, et kaikki vaikuttaa kaikkee, ennemmin tai viel myöhemmi. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kaikki ne hetket, se mitä nyt kuvaat tänne, osoittaa , että sinä olet selviytyjä. Ne on parasta lajia ne, selviytyjät.

    VastaaPoista
  5. "Tässä istun. Enkä tunnista tätä huonetta. Samat kädet, sama tuoli. Enkä tunnista yhtään esinettä tässä huoneessa. Ei enää koska, eikä jos. En tunnista tätä huonetta enää"

    Se oli runo, sinulle. Väliaikaisuudella ja sillä ettei kuulu mihinkään on tarkoitus. Se vie sinut perille.

    VastaaPoista
  6. Olethan kunnossa ? Tai voit siis niin hyvin kuin voit voida ?

    VastaaPoista
  7. Oletko jo saanut asunnon? Toi on tosi rankkaa, kun ei ole pysyvää kotia. Toivon, että saat ihanan asunnon, josta tulee sinulle oikea koti. Voimia sinulle, pärjäät ja jaksat varmasti:).

    Ja ihana, että kirjoitat oikeista asioista,tunteella. Olet lahjakas!

    VastaaPoista