keskiviikko 15. elokuuta 2012

Taustatekijät.

Istun sängyn laidalla ja tuijotan seinää. Odotan. Kohta. Ja poika alkaa nostaa paitaa yltäni. En hengitä. Olen täysin liikkumaton. Ja pian tunnen kun hänen kätensä sävähtää irti paidan helmasta: "Mitä vittua sulle on tapahtunut?!" 
Tiesin. Hengitän syvään ja nousen. Vedän paidan helman alas. Kävelen keittiöön. Avaan jääkapin, avaan oluen. Kävelen eteiseen ja sitoessani kengännauhoja mietin: kuinka pitkä matka on historiasta nykyhetkeen, syy, seuraus, jäljet, menneisyys. 

Suljen oven ja haluan unohtaa kaiken mitä jää taakseni.

7 kommenttia:

  1. Koskettava kirjoitus!! Voin aistia tunnelman. Olen sanaton.

    VastaaPoista
  2. Hei! Tunnistan tuon. Itselläni arpia selässä viiltelystä, raiskauksen yhteydessä tulleet. Tiedän mitä tunnet....voimia.

    VastaaPoista
  3. Jossain on olemassa joku lämmin ihminen, joka ymmärtää, joka tukee ja haluaa seistä rinnallasi. Aivan varmasti.

    Voimia sinulle arkeen. Olet kokenut jotain sellaista mitään kukaan ei voi ymmärtää. Olet kuitenkin siinä, kirjoitat, elät ja onneksi on aamut.

    VastaaPoista
  4. Olipas pojalta huono kommentti. Varmaankin pelästy... Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Jos ei ole elämässään kokenut "mitään" ja kaikki on ollut yhtä pehmeää pumpulia, niin kyllähän sellainen ihminen varmasti reagoi juuri noin. Sitä ei välttämättä tarkoita pahalla.
    Ja on hyvä, että noita pumpuli-ihmisiä on, heitä tarkkailemalla me rikkinäiset voimme löytää takaisin ns. oikealle tai edes hetkeksi kevyemmälle tielle.
    Jos pääsee pumpuli-ihmisen vaikutuspiiriin ja uskaltaa siinä pieneksi hetkeksi hellittää omasta maailmastaan, niin jaksaa taas eteenpäin. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Elää ns. hetken pumpuli-ihmisen elämää, menee siihen mukaan ja uppoutuu tunteeseen, ja unohtaa omat murheensa.
    Mitä olisi tapahtunut, jos olisit jäänyt ja kertonut vastauksen pojalle? Nyt et antanut pojalle mahdollisuutta ymmärtää ja antaa tukea, lohdutusta. Ajatteletko, ettet ole sen arvoinen? Ajatteletko, että sinut on tuomittu elämään yksin kokemustesi tähden?
    Voimia toipumisen tiellä. Se on pitkä ja kivinen, tiedän... Välillä on ehkä hyvä pysähtyä ja tsekata, että on sitä kuljettukin jo hyvän tovin ja asiat ovat edenneet, vieläpä haluttuun suuntaan. Muistaa välillä palkita itsensä jo tehdystä työstä, eikä vain tuskaile edessä olevan tekemättömän kanssa.
    Toivon kaikesta sydämestäni sulle paljon hyviä kevyitä päiviä :).

    VastaaPoista
  6. Hei Anonyymi! Voi juuri niin ajattelen, että tulen olemaan aina yksin. Mutta järjellä yritän miettiä, että ei kai se niinkään mene. Kiitos ihanasta kommentista! Kevyet hattara-jätski-aurinko-uudetkengät-päivät, niitä tulee myös :)

    VastaaPoista
  7. Heippa taas =)!
    Takerru kaksin käsin siihen järjen ääneen, koska se on oikeassa :). Ja se on myös tärkeä asia toipumisessa, että itse tunnistaa ne väärät ajatuksensa. On raskasta taistella omia ajatuksiaan vastaan, mutta eipä tässä muitakaan vaihtoehtoja oikein ole. Mehän kun ei luovuteta! :) Tsempit! -HT

    VastaaPoista