keskiviikko 15. elokuuta 2012

Taustatekijät.

Istun sängyn laidalla ja tuijotan seinää. Odotan. Kohta. Ja poika alkaa nostaa paitaa yltäni. En hengitä. Olen täysin liikkumaton. Ja pian tunnen kun hänen kätensä sävähtää irti paidan helmasta: "Mitä vittua sulle on tapahtunut?!" 
Tiesin. Hengitän syvään ja nousen. Vedän paidan helman alas. Kävelen keittiöön. Avaan jääkapin, avaan oluen. Kävelen eteiseen ja sitoessani kengännauhoja mietin: kuinka pitkä matka on historiasta nykyhetkeen, syy, seuraus, jäljet, menneisyys. 

Suljen oven ja haluan unohtaa kaiken mitä jää taakseni.

tiistai 7. elokuuta 2012

Aika.


Halaan ystäviä elokuvateatterin suulla. Ennen elokuvaa ehdin jo hetken ajatella että mitä jos meitäkin ammutaan. Maailmalla tapahtuu kauheita. Kaikkialla tapahtuu. Mutta sitten keskityn valitsemaan karkkipussista kaikki vaaleanpunaiset autot ja pitkien mainoselokuvien aikana ajatus katoaa.
Teatterilta lähden toiseen suuntaan. Kävelen läpi öisen keskustan. Ihmisiä tulee ryhmittäin vastaan. Kesästä humaltuneena. Lämmöstä janoisina. Nakkikioskilla jono. Iloisia huudahduksia poikaporukasta. Kävelen varmemmin askelin. Ja minua ei pelota. Hetken mietin tunnelissa jos joku, jotain, mutta luotan että ei kukaan. Paitsi yksi humalainen tyttö varjossa nojaa seinään. Hänen tukka liimautuu kaakeleiden pintaan. Ja poika portaiden päässä pyytää tupakan. Sytytän sen hänelle ja jatkan alas. Naurava joukko kuvaa toisiaan innoissaan metroaseman kyltin edessä. Vierailevia ihmisiä. Niinkuin minä. Vähän pidempiaikainen vieras vaan. Metrossa vastapäätä istuva mies laskee kätensä polvelleni. Hän sammaltaa. Siirrän käden rauhassa pois ja katson ulos ikkunasta. Minun kotikaupunki. Hetken aikaa. 


Asunnolla pakkaan viimeisiä pareja kenkiä laukkuun. Yritän päättää mistä voisin luopua. Toisissa kengissä hiekkaa ja toisissa oksennustahrat. Laitan mukaan molemmat. Nauran hiljaa typerille hetkille joista kohta tulee muistoja. Kyynel tipahtaa matkalaukkuun.
Aika vaihtaa. Kuinkahan monta kertaa vielä? Ja kohta tapaan vanhoja tuttuja. Ja tapaan uusia tuttavuuksia. Ja opettelen olemaan uudestaan, uudessa paikassa.

Ja elämä on vienyt minua ja nyt minä olen vienyt elämää. Enkä taaskaan tiedä huomisesta. Mutta nyt tuntuu siltä, että minua ei pelota.