sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Sen kesän lopussa.

Kuljetan varovasti sormeani olohuoneen pöydällä. Kesän aikana siihen on kerääntynyt pehmeä tomukerros. Kivitaso on kylmä ja näyttää yksinäiseltä autiossa huoneessa. Pöly leijailee auringonsäteissä, jotka kurkistelevat sälekaihtimien väleistä. Taloa tyhjennetään.

Nostan katseeni seinälle, johon valokuvien kehykset ovat jättäneet haaleat jäljet.

Kuinkakohan nopeasti unohdan millaista oli kun oli koti.

Kävelen yläkertaan. Rappusten kaide on valkoinen, viaton. Lapsena luisuimme salaa kaidetta pitkin, vaikka äiti oli kieltänyt. Roikuimme kaiteiden välipylväissä, tungin pääni niiden raosta. Kiipesimme rappusten alle. Nuorena huolestuin jos reiteni eivät enää mahtuneet pylväiden välistä. Jouluna ripustimme kaiteiden päähän joulusukat, sieltä löytyi adventtiaamuisin suklaata, huonompina aikoina omena. Ajatuksissa päälimmäisenä viime kerta: tarrauduin kaiteesta kiinni, kirkuen, henkeni hädässä. Kirves viilsi päätäni toisella askelmalla. Sävähdän.

Mittaan yläkerran käytävää katseellani. Oma huone toisessa päässä. Tapettiin on jäänyt jälki. Meidän kotimme. Seinillä uudet muistot. Pikkusiskon huoneeseen meneminen puistattaa.

Astun äidin ja isän huoneeseen. Sänky on viety pois ja huoneen perä ammottaa tyhjyyttään. Pienenä kun näin pahaa unta hiivin yöllä äidin ja isän väliin. Usein pikkusisko oli jo siellä. Joskus äiti ja isä sanoivat, että tulee aika ahdasta. Silloin käperryin huomaamattomasti jalkopäähän. Ajattelin, että jos vain saan edes sormenpäälläni koskettaa äidin ihoa, olen turvassa kaikelta.

Katossa on tökerösti maalilla yritetty peittää verijälkiä. Siinä missä yöpöytä oli, on vain pieni pölykasa. Äidin kirjat poissa. Kyykistyn ja kuljetan sormeani parketilla. Tumman läikän kohdalta on puusta lähtenyt paloja. Käyn lattialle makaamaan. Hiljausuudessa vain huudot kuuluvat ajatuksistani.

Makaan ja toivon, että äidin iho olisi tässä.

3 kommenttia:

  1. Se kaikki hyvä mitä oli, on yhä sinun. Sitä ei kukaan voi ottaa pois. Niin muistan itse lapsuuttani ja kotiani - kaiken pahan jälkeen, siitä huolimatta - jää myös hyvä. Varsinkin hyvä; kirkkaat hetket siivilöityvät mukaan, kuin kauniit kivet. Tumma ja kirkas, se niiden välinen kontrasti on kai riipivintä?

    VastaaPoista
  2. Käyn usein täällä katsomassa oletko kirjoittanut jotakin. Ja samalla toivon, että et ole. Toivon, että sinulla on niin elämäntäyteistä, ettei sinua huvita. Toivon, että olet nauttimassa jostakin jossakin. Ja painajaiset painuvat pinnan alle.

    a.

    VastaaPoista
  3. http://www.youtube.com/watch?v=CucxvWqm7Uk&feature=related

    VastaaPoista