torstai 31. maaliskuuta 2011

Vetoan teihin äänestäjät, päättäjät, ihmiset.

Luen uskomatta toistamiseen, mitä tutkintapöytäkirjassa sanotaan: "Ei mielisairauteen viittaavaa." "Äidin hoitoonmenoa tuetaan." Mitä ihmettä? Luen ja luen. Vaan ei se muutu. Miten onkin voitu arvioida niin väärin? Miten monen psykiatrin tapaamisen jälkeen vieläkin luullaan, että perhe on vain ylihuolehtivainen, ei pojassa mitään vikaa. "On ulkoselta olemukseltaan siisti." "Ei merkkejä mielenhäiriöstä." "Masentunut." Masentunut? Suomessa on vain yksi mielisairaus: masennus. Ja masennukseen on lääkkeet. Masennus parantuu kun siihen on lääkkeet, kaikki ovat joskus masentuneita, masennus on helppo diagnoosi. Entä persoonallisuushäiriö, entä skitsofrenia? Me maallikkona äidin kanssa oltiin jo tultu tähän tulokseen, mutta mistä me läheiset mitään tiedetään. Äiti toistaa kuin rikkinäinen levy, eri tapaamiskerroilla, eri psykiatreille: "Poika on itse täysin kykenemätön hakemaan apua." Mutta kukaan ammattilainen ei näe hänessä mitään vikaa. 

Yksityinen psykiatri, sellaiseenhan otetaan yhteyttä kun kunnalla ei ole aikaa paneutua potilaisiin. Näppäilen hänen numeronsa kännykkään. Hän vastaa puhelimeen ystävällisesti. Sanon nimeni selkeästi. Hän pyytää vielä toistamaan sukunimeni ja minä painotan jokaista tavua. Hänen äänensä kiristyy. "Mitä asia koskee?" Mieleni tekisi heti huutaa: mikä sinua vaivaa?! Miten voit vieläkin olla samassa työssä? Nostat palkkaa hyvällä mielellä, jakelet masennusdiagnoosejasi, mikä helvetti meni pieleen?! Sykkeeni nousee.
"Veljeni oli asiakkaasi muutamia vuosia sitten." "Kyllä ...En voi kertoa hänestä mitään." "Mutta olen ymmärtyänyt, että jos tapaukseen liittyy rikos, vaitiolovelvollisuus raukeaa..." "Joo, en ole kyllä kuullut ikinä tuollaisesta, kiitos soitostasi." "Odota! Etkö voi kertoa mitään, minkälainen veljeni oli sillon?" "En. Kiitos hei." "Mutta! Oon vihdoinkin siinä vaiheessa, että haluaisin tietää..." "Onko sinulla ongelma?" Naurahdan: "No on mulla paljonkin onglemia, mutta voisitko kertoa miten..." "Voit kysyä asioita veljeltäsi itse." "En ole nähnyt häntä sen jälkeen ja siksi haluaisinkin..." "En voi kertoa veljestäsi mitään, mutta jos sinulla on ongelmia, voit varata ajan." Tämä särähtää korvaani, olen aina luulut että eettisesti toimiva psykiatri ei hoida saman perheen jäseniä. "Jos varaan ajan, voinko siellä kysyä veljestäni?" Hänen äänensä tiukentuu: "Silloinhan se koskisi taas veljeäsi. No niin, kiitos soitostasi." En osaa enää sanoa mitään, lopetan puhelun.

Turha soitto. Turha psykoterapeutti. Mikä tässä maailmassa on vikana? Mikä? Olen ravoissani, ei olisi pitänyt soittaa. Voiko tämä koskaan muuttua? 

Taas vaalit. Ketä kannattaa äänestää? Kuka on tärkeällä asialla? Tekisi mieli painattaa koko veljeni sairaskertomus Helsingin Sanomien kanteen. Ehkä silloin jokin asia liikahtaisi. Ehkä joskus joku ottaa tämän asiakseen. 
Ettei tällaista enää ikinä, ikinä, koskaan joutusi kukaan kokemaan.

14 kommenttia:

  1. Tämä on asia, johon minäkin olen törmännyt monesti. Ja pistää myös minun mieleni kiehumaan. Monia juttuja olen kuullut, itsekin kokenut. Apua ei saa silloin kun sitä itse yrittää hakea jo "hyvissä" ajoin. Sitä saa vasta sitten kun asiat on paljon huonommin tai sitten kun on ehtinyt tapahtua jo jotain peruuttamatonta, jolloin apu tuee liian myöhään. Hyvin surullista ja harmillista. Miettikäämme tosiaan ketä kannattaa äänestää.

    VastaaPoista
  2. Tuntuu, että oikea kohtaaminen - jossa sielu kohtaa sielun - puuttuu. On helppo kätkeytyä virka-aseman taakse, pääsee helpommalla. Oikea auttaminen vaatii paljon enemmän: siinä myös auttajan täytyy ravistella itsensä hereille, nähdä autettavan sisään.
    Tunnen suurta myötätuntoa sinua ja perhettäsi kohtaan.
    - T <3

    VastaaPoista
  3. Ikävää, eikä vain ikävää vaan todella kohtuutonta, että ammatti-ihminen toimii näin. Toivottavsti puhelusi sai kuitenkin hänessä aikaan edes jonkilaisen pinnan alaisen eettisen liikahduksen tai reflektion poikasen.
    T. M

    VastaaPoista
  4. Vielä lisäisin, että toivoisin todella, että kokemuksesi tulisivat kuulluiksi (vaikkapa joskus sitten myöhemmin, kun olet valmis, niin kirjan muodossa) ja herättäisivät sekä päättäjät, että ne ammattiauttajat, jotka ovat eettisyytensä ja empaattisuutensa kadottaneet. Onneksi kuulevia ja tunteviakin sentään vielä löytyy! Hienoa ja tärkeää, että toimit ja vaikutat!
    M jatkoi

    VastaaPoista
  5. Lääkärien valta pelottaa.
    Kultapieni, olit tosi rohkea kun soitit tuolle tyypille kuitenkin, vaikka se menikin noin. Et varmaan itse huomaa sitä tai välttämättä edes usko, mutta susta lähtee nykyisin jotain sellaista.. voimaa, jotain vahvuutta. Säteittäin!

    VastaaPoista
  6. Vaque kirjoitti, että huomaa sinusta lähtevän voimaa ja vahvuutta. minä olen oikeasti huomannut saman, ja luulen että se on hyvä asia. tiedän että se on.

    VastaaPoista
  7. Olet huikean rohkea. Ja olet edistynyt omissa prosesseissasi uskomattoman hyvin.

    Hyvä tahtotila Sinulla!

    On syytä miettiä, miten saisimme tämän asian julkiseksi, nähtäväksi ja kuultavaksi. Lääkäritkin - myös psykiatrit - ovat vain ihmisiä. Valitettavasti.

    Valoilves

    VastaaPoista
  8. No jos perheenne oikeasti haki apua ongelmiin ja huonosti kävi, kun ei apua annettu! Sinun kuuluu olla vahva ja hakea oikeutta heti NYT! Saamasi agressio hoitohenkilöltä on surkea yritys puolustautua, kun henkilö tietää olevansa heikoilla ja tehneensä virhearvion! Älä alistu! Taistele! Tuo asia esiin! Äitisi ja isäsi ovat uhreja, samoin sinä ja muut henkiin jääneet perheenjäsenesi! On aika vaatia "päitä vadille", heiltä jotka asiaan olisivat voineet vaikuttaa! Viha ei ole huono voimavara, se antaa voimaa taistella vääryyttä vastaan! Jatka taistelua, älä alistu agressiivisten "psykiatrien" tahdon alle! Olet menettänyt paljon, vanhempasi...

    VastaaPoista
  9. Ihmiselle tärkeintä ovat elämän kolme ensimmäistä vuotta! Jos ne onnistuu, ihminen selviää mistä vaan! Sisarukset ovat aina eriarvoisia, riippuvaisia perheen tilanteesta noina ekoina kolmena vuotena!

    VastaaPoista
  10. Psykiatrihan tunnisti sinut heti puhelimessa.

    Se tarkoittaa jo että hän tietää olevansa väärässä.

    Valitettavasti suomessa tehdyt diagnoosit voidaan "tehdä" vasta sitten kun henkilöllä on päällään likaiset vaatteet ja rasvaiset hiuksen.

    Jos huolehdit ulkoisesta olemuksestasi olet terve.

    Ja valitettavasti "hyvinvointi" valtiossamme ei saa apua jos haluaa.

    Jos haluat apua, olet terve, koska tajuat hakea apua.
    Jos et hae apua, muutta muut yrittävät hakea, olet siltikin terve, koska et hae apua.

    VastaaPoista
  11. Ensiksi iso KIITOS! Kiitos että olet jakanut jotain näin kivuliasta, siitä on varmasti monelle jollain tapaa hyötyä. Jos ei muuten niin ehkä ne omat tyhjänpäiväiset ongelmat tuntuvat turhemmilta sinun kokemaasi verrattuna. Sitä ne suurimmalla osalla ihmisistä ovatkin.

    Toiseksi on pakko todeta että osaat kirjoittaa erittäin tunteita herättävästi ja kauniisti. Liikuttavimmat kohdat oli pakko lukea vähän huolimattomasti, meinasi tälläinen suomalainen miehenköriläskin alkaa kyynelehtimään, ja sitä en sillä hetkellä itselleni suonut.

    Sitten se asia mitä minä pitäisin tämän blogin tärkeimpänä teemana, eli juuri se mistä tässä updatessa puhutaan. Muistan ensimmäisen kerran ajatelleeni öö 2004 että laiminlyödyistä mielenterveyspalveluista johtuvat ongelmat aiheuttavat tavalliselle kaduntallaajalle suurimman vaaran joutua satunnaisen järjettömän väkivallan uhriksi. Tämä oli vähän sen jälkeen kun helsingin metrossa joku tappoi silloin ikäiseni nuoren miehen kirveellä äänien käskemänä.

    Tuntuu aivan uskomattoman absurdilta että rahaa syydetään niin uskomattoman turhiin asioihin ja samalla supistetaan todella rankalla kädellä mielenterveyspalveluita. Hyvänä esimerkkinä äärimmäisen kalliin satelliittipaikannusjärjestelmän kehittäminen verorahahoilla autoilijoiden verottamista varten. Siitä ei hyödy kuin sen järjestelmän kehittäjä.

    Silläkin rahamäärällä pystyttäisiin perustamaan/avaamaan uudelleen hoitopaikkoja ja kehittämään uusia hoitoja.

    Masennusta vakavemmat mielenterveyden häiriöt ovat äärimmäisen pelottavia, ei niihin oikein osata suhtautua. Lääketeollisuutta ei kiinnosta kun ne ovat paljon harvinaisempia, eikä niihin voi kaupata käteviä pillereitä. Lääkärit määräävät mielellään niitä nappeja kenen logo on siinä hienossa lahjakynässä, viinilaatikossa tai lapin mökin seinässä missä oli kiva lomailla ilmaiseksi.

    Kuitenkin uskon että tarpeeksi skitsofreenikkoja tutkimalla pystyttäisiin selvittämään että mitkä piuhat ja välittäjäaineet siellä aivoissa ovat menneet solmuun.

    Aloitin lukemisen lopusta ja ensin minulle tuli viha tappajaa kohtaan. Sitten selkeni enemmän, ja tajusin että ei hän ollut vastuussa tapahtuneesta. Vastuussa ovat näitä vähätteleviä lausuntoja antaneet "ammattilaiset". Jos heidät saataisiin vastuuseen puheistaan se voisi vaikuttaa muiden ammattilaisten suhtautumiseen tulevaisuudessa.

    Hyvät kanssalukijat, linkatkaa tätä blogia eteenpäin, se pistää miettimään mikä on oikeasti maailmassa ja elämässä tärkeää!

    VastaaPoista
  12. Kiitos Erkki. Olen sanaton.
    Ja kiitollinen siitä, miten otit kantaa tähän vaikeaan aiheeseen. Moni asia on mennyt pieleen, mutta kukaan ei uskalla sanoa mitään. En aina minäkään.

    Ehkä joskus asiat muuttuvat, juuri sinunlaistesi ihmisten ansiosta.

    VastaaPoista
  13. Toi sun viimeinen lause pysäytti mut. Olin saanut lukea saman ajatuksen aikaisemminkin - tästä...:

    ”Voitte kysyä, miksi tein tämän. Luultavasti sanotte, että olen hullu, psykopaatti, rikollinen, tai muuta sen tapaista roskaa. Totuus on, että olen vain ihminen, yksilö ja toisinajattelija. En tehnyt tätä tekoa vanhempieni takia, enkä siksi että olen pelannut joitain tietokonepelejä tai kuunnellut tietynlaista musiikkia. Ei, vika on yhteiskunnassa! Sen tiedostaminen on tehnyt minut onnettomaksi, turhautuneeksi ja vihaiseksi. Ja toivon, että olot tulevaisuudessa tulevat olemaan paljon paremmat yksilöille, ETTÄ TÄMMÖISIÄ TEKOJA EI TARVISI ENÄÄ KOSKAAN TEHDÄ!"
    - koulukiusattu Pekka-Erik Auvinen jäähyväiskirjeissään vanhemmilleen Jokelassa 2007 -

    VastaaPoista