tiistai 11. tammikuuta 2011

Älä tule paha uni.

Istun vessanpytyllä, pesen hampaitani ja yritän vasemmalla kädellä avata rintsikoitani. Yksin kotona,  joten kaikki on tehtävä nopeaan. Välttelen peilejä. Yritän saada siitä kiinni kuinka väsynyt olen. Juoksen sammuttamaan valot keittiöstä. Välttelen ikkunoita. Pujahdan peittojen alle. Sanoivat ettei hiriviöitä ole olemassa. Valehtelivat.

Minä heräsin yöllä. Heräsin siihen kun äiti ja isä huusivat. Ensin huudot tunkeutuvat uneeni, pyörähdän levottomana sängyssä. Sitten tajuan että ne ovat totta. Miksi he huutavat? Huutaako pikkusiskonikin? Avaan oven makuuhuoneestani yläkerran käytävään ja astun kaksi hätäistä askelta eteenpäin. ”Mitä täällä tapahtuu!?’ kuulen jonkun kysyvän lujalla äänellä, paniikissa. Kuuma veri humahtaa sisälläni. Kysyjä olen minä itse. Aistin kuinka hän astuu ulos pikkusiskoni huoneesta minua kohti. Olen keskeyttänyt hänet. 

4 kommenttia:

  1. Ei ole sanoja ... vain syvä myötätunto sydämessäni
    -T

    VastaaPoista
  2. Mietin hyvin usein sinua, hyvin usein!
    Sain itselleni negatiivisia uutisia terveudestäni, elin pitkiä viikkoja odotellessani ja kävin kokeissa ja operaatiossa... odotin ja pelkäsin. Pelkäsin kuolemaa... Miten käy perheeni, lasteni??? Pelko takertui minuun, en saanut nukuttua, välillä oli vaikea hengittää, itketti/oksetti enkä olisi jaksanut mitään. Mietin, vatvoin ja menin pelosta täysin sekaisin.... Silloin ja niin monesti mietin sinua, juuri sinua. Miten voi ihminen selvitä?? Miten sinä olet jaksanut käydä läpi kaikkea?? Miten selvitä pelosta? Miten selviät elämällä pelossa tai pelosta? Sinä olet sankari, ihan oikeasti! Sinä olet soturi, taistelija. Ehkä taistelet pitkään ja lujasti, mutta sinä olet rohkea taistelija!!!

    VastaaPoista
  3. Hyytävää. Olet käsittämätön ihme.

    VastaaPoista
  4. Itkettää. Pelottaa lukea. Luen kuitenkin.

    VastaaPoista