sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Oikeudessa.


Oikeudessa istuin sermin toisella puolella, Niin lähellä, että jos ei näköestettä ei olisi ollut, olisin voinut melkein koskettaa murhaajan kättä. Minun piti puhua pitkään, tarkasti, muistella kaikkia yksityiskohtia uudestaan ja uudestaan.  Minulle näytettiin kuva kirveestä: "kyllä, tällä hän minua löi". Kyllä, tähän kohtaan ja tähän. Faktoja. ”voitko näyttää vielä jäljet.” Ei se ollut kysymys. Kerroin kaiken. Ja lehdistö kuuli kaiken. Mutta lehtiin poimittiin vain parhaat palat. Skandaalimaiset seikat. Ei sitä, kuinka ikävä minulla on äitiä ja isää. 

Kuinka joka kerta sanojen äiti tai isä sanominen sai minut tärisemään surusta.

Se kesti tunteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti