maanantai 17. toukokuuta 2010

Kevät kertoo kuolemasta.

Kevät tuo kuoleman tullessaan. Kevät on yhtä kuin kuollut, murha, surmat. 
Sama tyyni ilma juoksuaskelten takoessa katua. Sama sini taivaassa. Sama uinuva luonto muistuttaa samalla vankkumattomuudella vuosi toisensa jälkeen siitä, niin kuin se muistuttaa lumien sulamisesta, auringon liikkeen muutoksesta, ruohon vihertämisestä. 
Se kaikki alkaa alusta: painajaiset, pelko, iskut, viha. Koivunlehtien kirpeä tuoksu muistuttaa liian paljon raudan hajua. 
Kevät ei ole tuore, se on raaka.

1 kommentti:

  1. Minunkin äitini kuoli keväällä...Julma ja turha kuolema oli sekin, vaikkei murha=(
    Pikkuhiljaa kevät kuitenkin alkaa olla ihan kauniskin, raikas...Kuolemasta on niin kauan. Vieläkään en muista äitini oikeaa kuolinpäivää enkä hautajaispäivää, muistini aina deletoi sen. Isältäni ja siskoltani kysyn samaa asiaa monta kertaa vuodessa, mutta päähäni se ei suostu jäämään. Toisaalta muistan tarkkaan sään joka vallitsi kun äitiä haudattiin, muistan isäni itkuun vääntyneen naaman, muistan että luin addressit haudalla, muistan sairaalaan soittamani vihaisen puhelun, kun risteilyltä kotiuduttuani sain kuulla 40-vuotiaan äitini kuolleen...

    VastaaPoista