torstai 8. huhtikuuta 2010

Olispa jo aamu.


Painajaisia. Niistä ei varmaan pääse ikinä eroon.. onneksi sekaan on tullut jo muunkinlaisia unia. Mutta tänä aamuna taas esimmäinen ajatus: olenkin hengissä. Alussa tapahtuman jälkeen saatoin nukkua vain muutamia tunteja yössä. Löysin vanhan päiväkirjatekstin kesältä jolloin kaikki tapahtui:

--

Mielestäni päivät ovat tomaattimurskaa. Epämääräisiä hetkiä surullisessa sumussa. Heräsin ne samat tunkkaiset vaatteet päälläni, jotka ovat olleet siinä jo kolme päivää. Henkilön, joka on päättänyt valvoa ikuisesti, ei kannata vaihtaa yöpukua päälleen. Sitten kuitenkin: kuolaa neuleella, rintaliivien painava solki, farkut hiestä märät. Olin taas nukahtanut sohvalle, tuskaiseen epämiellyttävään uneen.
Unessa olin sairaalassa. Kuolasin päälleni, räkää valui nenästä, hiukset olivat rasvaiset, ruma karheaa puuvillaa oleva asu liimautuneena luihini kiinni. Ihmiset kävivät tervehtimässä minua, taustalta kuului ilmastoinnin kolkko humina. Mielisairaalassa ei käy aika pitkäksi. Aika menee pelkäämiseen.

Kävin siinä unessa monta kertaa vessassa. En koskaan uskaltanut katsoa peiliin. Juttelin vierailleni uusista salaisista viesteistä, joita löysin musiikista. Hullu. Oksetti. Oksensin. Itseni päälle. Pyyhin käteni hiuksiini.

Lopussa menin vessaan, öljyiset hiukset roikkuivat suiroina kasvojeni peittona. Sitten katsoin itseäni, monien vuosieni jälkeen. Olin kuollut. Luuni näkyivät hennon ihokerroksen läpi. Sitä oli kaikkialla. Kauhua. Päästäni valui tummaa, tahmeaa verta. Raskasta. Se valui myös silmistäni, ja suustani, tuijotin itseäni, mutta en yllättynyt. Tiesin.

Hiki on tarttunut lakanoihin ja patjaan asti. Tyyny tuntuu epämuodostuneelta lihalta. Voiko tähän tottua?


--

Tuntuu pahalta lukea sitä jälkeenpäin. Mutta samalla on rohkeampi olo, nykyään uskallan nukkua 12 tuntiakin putkeen. Saatan nukkua yhteen asti päivällä, jättää koulun väliin ja nukkua vielä lisää.. toisaalta ei sekään tietenkään ihan hyvä ole. Miten voin ikinä käydä normaalissa päivätyössä? Tällä hetkellä olen onnekseni akateeminen sekatyöläinen, todellakin, säädän viidessä eri työpaikassa samaan aikaan. Voin järjestää itselleni nukkuma-aikaa, tai vain aikaa. Tuntuu niin pelottavalta sitoutua johonkin kunnolla. Mitä jos en pystykään? Haluaisin tietää pystyykö joku...

..Nyt pitää mennä keittämään kahvit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti