keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Ensimmäinen



Viime yönä kello 3:34 ajatus blogista kypsyi riittäväksi. Uskaltaudun kai vihdoinkin kertomaan päivien aikana syntyneistä ajatuksistani, jakaa ne joidenkin muidenkin kuin valvottujen öiden kanssa.


Paljon en tästä elämästä tiedä..oikestaan olen harvinaisen pihalla 27-vuotiaaksi. Mutta tiedän miltä tuntuu elää menetyksen kanssa. Nyt kai on tullut tarve puhua ääneen omasta elämästä kauhun, surun, loppumattoman pelon, apua-miten-selviän-tästä-tunteen, ja myös hauskojen sekä rauhallisten hetkien kanssa. Miten puoliksi kuollut pysyy elämässä kiinni...

Oon miettiny tätä blogia varmaan kaks vuotta. Ensinnäkin tekee mieli jotenkin.. oksentaa ulos tämä olo, niin kuin jo pohdin... Mut haluaisin myös blogin avulla saada yhteyden kaikkiin muihin ihmisiin jotka ovat käyneet läpi jotain samankaltaista.

Kun oma elämäni muuttui rysäyksellä, yritin penkoa esiin kaikki mahdolliset kirjat, nettikeskustelut, ihmiset, jotka olisivat kokeneet jotain samanlaista. Olin epätoivoinen vertaistukietsijä. Luin pahimmat selviytymistarinat, katsoin kauhea-elämä-onnellinen-loppu-elokuvia.. Halusin todisteita siitä, kuinka joku, joka on kokenut väkivaltaa, jonka läheiset ovat kuolleet tämän seurauksena, elää normaalia (mitä se sitten onkaan) elämää, käy ehkä töissä, on mieleltään terve, perustaa perheen, on... jotain minkä takia tätä kannattaa katsoa eteen päin.

Helkkarin vaikeaa. Näistähän asioista ei paljoa puhuta.

Kokeillaanko?

- L



2 kommenttia:

  1. wou mikä aloitus. olen lukenut tätä blogia jonkin aikaa. ei ehkä saa sanoa, että tämä on ihana blogi. enkä sanokaan niin. mutta tämä on tärkeä blogi.

    kiitos.

    VastaaPoista
  2. Monen muun lukijan tavoin myös minä luin blogisi läpi yhdeltä istumalta. Itkin niin paljon.
    Miten ihmeellistä, että joku on käynyt täysin samoja ajatuksia mielessään. Kerta toisensa jälkeen. Eikä se edes ole lohdullista, koska tällaista ei ikinä sallisi kenenkään joutuvan kokemaan.

    Kirjoitat hyvin. Kiitos.

    VastaaPoista